DAADin taiteilijaohjelmalla Berliiniin

Jo usean vuoden ajan Saksan ulkoministeriö, Berliinin senaatti ja Deutscher Akademischer Austauschdienst (DAAD) ovat myöntäneet Berliinin taiteilijaohjelman (Berliner Künstlerprogramm) puitteissa taiteilijoille apurahoja 6-12 kuukauden oleskeluun Berliinissä. Myös suomalaiset taiteilijat voivat hakea apurahaa, jonka saa vuosittain noin 20 taiteilijaa eri maista. Ohjelma on pääasiassa ulkoministeriön rahoittama.

Apuraha sisältää ilmaisen asunnon ja käyttörahaa elämiseen. Lisäksi ohjelman järjestäjät avustavat vierailevia taiteilijoita paikallisten verkostojen luomisessa. Kuvataiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien apuraha on pääsääntöisesti vuodeksi ja elokuvantekijöiden apuraha puoleksi vuodeksi. Muut kuin kuvataiteilijat voivat hakea ohjelmaan, kun taas kuvataiteilijat valitaan kutsumenettelyn kautta. Apurahan hakuaika päättyy 1. tammikuuta 2011. Tärkein kriteeri ohjelmaan osallistuvia taiteilijoita valittaessa on työn korkea esteettinen laatu. Apurahan saajilta ei edellytetä näyttöä taiteellisesta toiminnasta oleskelun ajalta.

Apurahan perusti 1963 Ford-säätiö Artists in Residence -ohjelman nimellä. Vuonna 1965 ohjelmaa alkoi hallinnoida DAAD ja sen nimi muuttui Berliinin taiteilijaohjelmaksi. Ohjelma on suonut tähän mennessä jo yli tuhannelle taiteilijalle mahdollisuuden työskennellä Berliinissä. Suomesta on toistaiseksi osallistunut ohjelmaan kolme taiteilijaa: Liisa Roberts (kuvataiteet) 2002, Eija-Liisa Ahtiala (kuvataiteet) 1999 ja Patrick Koski (musiikki) 1992.

BERLINER KÜNSTLERPROGRAMM