Oppisopimuskoulutusta ympäri maailman

Kaksikymmentäkuusi nuorta miestä suorittaa teollisuus- ja rakennusmekaanikon koulutusta Nové Mestossa, Slovakian pääkaupungin Bratislavan pohjoisessa kaupunginosassa. Viimeisen puolen vuoden ajan he ovat tehneet muutaman päivän viikossa töitä ja käyneet muina päivinä koulua. He suorittavat kaksoistutkintoa, eli ylioppilastutkintoa ja ammatillista tutkintoa yhtä aikaa. Kyseessä on kokeilu, jonka on tarkoitus levitä laajalle ja näyttää muillekin yrityksille, että investointi oppisopimuskoulutukseen kannattaa. Näin kertoi Saksan liittotasavallan opetus- ja tutkimusministeriön (BMBF) valtiosihteeri Georg Schütte koulutushankkeen alussa.

Maailmanlaajuinen kysyntä

Saksan oppisopimusmalli saavuttaa maailmalla yhä suurempaa suosiota.  Saksassa nuoret hankkivat ammattitaidon työskentelemällä yrityksessä ja käymällä samalla ammattikoulua. Espanja, Kreikka, Portugali, Italia, Slovakia ja Latvia sopivat reilu kolme vuotta sitten Saksan kanssa EU-komission välityksellä, että ne alkavat soveltaa samaa mallia. Venäjällä koulutetaan mekatroniikka-asentajia, varastologistiikan ammattilaisia, leipureita ja kokkeja, Intia kouluttaa ensimmäisiä metallintyöstäjiä ja Brasiliassa oppisopimuskoulutusta suorittavat työkalumekaanikot. Yhteistyötä tehdään myös Kiinan ja Thaimaan kanssa. Lisäksi Malesiassa on jo mahdollista pätevöityä käsityöläismestariksi Saksan esikuvan mukaisesti. Täytäntöönpano ei kuitenkaan ole aina helppoa: Slovakian piti säätää uusi ammattikoulutuslaki ennen koulutuksen aloittamista.

Saksan kansainvälisen ammattikoulutusyhteistyön keskus GOVET

Koska kysyntä on suurta, Saksan ammattikoulutusinstituutin (BIBB) yhteyteen perustettiin runsaat kaksi vuotta sitten kansainvälisen ammattikoulutusyhteistyön keskus (German Office for International Cooperation in Vocational Education and Training eli GOVET), jonne ohjataan kaikki Saksan ammattikoulutusjärjestelmää koskevat kyselyt. Vuonna 2015 yhteydenottoja tuli 84 maasta, eniten Intiasta, Kiinasta, Etelä-Koreasta, Espanjasta ja Kolumbiasta. Nelisenkymmentä prosenttia kyselyistä tulee ministeriöistä, suurlähetystöistä sekä viranomaisilta ja noin neljännes talouselämän edustajilta.

Oppisopimuskoulutusta ympäri maailman

Ausbildung an der Drehbank